Kesän paras päivä Savemäellä

Pari tuhatta vuotta sitten rikkonainen merenlahti ulottui sinne, missä nyt valtatie 8 Laitilan kohdalla vie liikennevirtaa Turusta kohti Raumaa. Laitila oli meren rannalla, meren, joka oli tuonut matalille rannoille uusia asukkaita lännestä. Soukaisten Savemäki on yksi tuon väestön hautapaikoista, ja siinä melkein vieressä on ollut satama.

Talkootyön tulosta. Kuva: Sirkku Pihlman.

Pitkienkin aikojen jälkeen Savemäeltä voi tähystää meren suuntaan, aukeaan peltomaisemaan. Maasto on säilynyt pienipiirteisenä. Pusikoituminen uhkaa muinaista maisemaa, eivätkä suurten koneiden kulku-urat  anna armoa peltokuvioiden mutkaisille reunoille. Museoviraston hoitoryhmä raivasi ja niitti Laitilan Soukaisten Savemäen kalmistomäkeä parikymmentä kesää. Maisema kaunistui, näkymät avartuivat, työttömät saivat jättää kädenjälkensä kulttuuriympäristöön. Säästöjen toivossa Museovirasto luopui hoitotyöstä ja jätti maakuntien maisemat sikseen.

Louhi-yhdistys ei voi pelastaa Lounais-Suomen muinaiskohteita umpeen kasvamiselta. Pieni yhdistys halusi kuitenkin tehdä jotain konkreettista. Kesäkuisena lauantaina, kylmän juhannuksen jälkeen ja ennen heinäkuun superhelteitä, yhdistys sai Savemäkeen koolle toistakymmentä viikatemiestä ja haravanaista. Kivisiä rakenteita otettiin esille, sadat pihlajantaimet saivat väistyä. Maanomistajat Pekka Laine ja Teuvo Terho olivat innolla mukana työn touhussa ja lupasivat kuljettaa niittojätteet muualle.

Talkootöissä. Kuva: Sirkku Pihlman.

Kahvihetki. Kuva: Sirkku Pihlman.

Siinä vaiheessa, kun Soukaisten kyläyhdistyksen keittiöryhmä toi paikalle runsaat voileivät ja kahvitermokset, uurastuksen tulosta kelpasi jo ihastella. Lähilehtien toimittajatkin noteerasivat nämä talkoot.

Hyvällä mielellä ja hiukan hikisinä oli mukava palata muihin lauantaiaskareisiin.

Jukka Vehmas

Miten esihistoria avautuu maahanmuuttajalle?

Louhi ry järjesti toukokuun viimeisellä viikolla opetuskoti Mustikan maahanmuuttajanaisten ryhmälle opastetun kävelykierroksen Halisten Virnamäen esihistoriapolulle. Kierrosta johti ajanmukaisesti pukeutunut Ulla-Maija Nikko Dominopol Oy:stä ja asiantuntijan roolissa kulki Louhi ry:n puheenjohtaja, museologi Sirkku Pihlman. Kierrokselle lähti mukaan viitisentoista reipasta naista ja mukana kulkivat myös 5- ja 2-vuotiaat lapseni. Sirkun ja Ulla-Maijan kanssa olimme haalineet kuvamateriaalia pukeutumisesta rautakaudella ja esihistoriallisten korujen kopioita keskustelua herättelemään. Keskustelimme suomeksi ja toiveena oli, että puhe olisi mahdollisimman selkokielistä. Siinäpä haastetta esihistorian elävöittäjälle!

Ulla-Maija Nikko oppaana esihistoriaan. Kuva: Maija Mäki.

Suhde esihistoriaan ja kiinnostus kulttuuriperintöä kohtaan luodaan jo lapsena. Myös maahanmuuttajatyössä tärkeää olisi tavoittaa erilaisia ikäryhmiä ja erityisesti nuoria ja lapsia, jotta voitaisiin herättää pitkäaikainen kiinnostus - tai ainakin tietoisuus kulttuuriperintökohteista. Kuva: Maija Mäki.

Maahanmuuttajia ei voi pitää yhtenäisenä ryhmänä, jolle kaikille toimisivat samanlaiset pedagogiset menetelmät. Etninen, uskonnollinen ja kulttuurinen kirjo on laaja ja oppimisen sekä opettamisen tavat kirjavia. Perinteinen opastaminen ei ehkä ole luontevin tapa tutustua Suomen menneisyyteen, sillä erityisesti kielitaidon rajoitteet saattavat jättää monia asioita hämärän peittoon. Tämän takia erittäin toimivaksi koimme oheismateriaaliin ja Ulla-Maijan vaatetukseen tutustumisen ja näiden hyvin konkreettisten esimerkkien avulla keskustelun aloittamisen. Jälkikäteen ajatellen esimerkiksi kokeellisen arkeologian keinot, työnäytökset tai esihistoriaa elävöittävät tapahtumat voisivat toimia räätälöityinä tuotteina oikein hyvin maahanmuuttajataustaisille ryhmille.

Louhi ry:n järjestämällä kierroksella erityisesti kiinnostusta herättivät korut, joiden muotokielessä oli monelle naiselle tuttuja piirteitä. Olipa eräällä naisella yhtä esittelemäämme korua vastaavan mallinen sormus sormessaan. Myös ruoanlaiton historia, ja mukaan otettu saviastia kuivattuine omenoineen, kiinnosti naisia. Kierros päätettiin Aurajoen opastuskeskukseen, Myllärintalolle, jossa nautittiin perinteiset suomalaiset pullakahvit. Myllärintalo herätti aluksi joissakin naisissa epäilyksiä kirkosta; kristinuskoa edustavaan pyhään paikkaan ei välttämättä olisi haluttu tulla sisälle. Syksyllä tarkoituksena on Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä tehdä naisten kanssa toinen retki, tällä kertaa Kuusiston linnanraunioille, ja yhdistää tähän hiukan työpajatyyppistä toimintaa. Osittain samojen naisten kanssa piirrettiin jokimuistoja jo vuonna 2011 Kerrottu ja koettu Turku-hankkeessa ja tuolloin piirtämisen yhdistäminen muisteluun tuotti todella hyviä tuloksia.

Nämä lyhyet, mutta antoisat kokemukset työskentelystä maahanmuuttajataustaisten naisten kanssa johtivat siihen, että selvittelin hieman sitä, millä tavalla kulttuuriperintöä on pyritty maahanmuuttajayleisöille avaamaan museoympäristöissä. Lehtori Minna Haution erinomainen artikkeli Public Archaeology -journaalissa käsittelee Aboa Vetus & Ars Nova -museoissa toteutettuja, maahanmuuttajille suunnattuja, museopedagogisia projekteja. Hautio pitää museokontekstissa potentiaalisena lähestymistapana yksilölliseen kokemukseen sekä museon ja kävijän väliseen dialogiin perustuvaa oppimisprosessia, erityisesti silloin jos kävijällä on vähän aikaisempia kokemuksia museoista. Tällöin oppimiskokemus ei niinkään perustu kognitiiviselle ja rationaaliselle pohjalle, vaan se rakentuu ja siinä pyritään hyödyntämään kävijän tunteita, arvoja ja asenteita. Projektit toimivat oppimiskokemuksena myös museon henkilökunnalle kyseenalaisten ja uudistaen museoalalle tyypillisiä ajattelutapoja.

Vapriikissa toteutettiin vuonna 2011 kulttuuriperinnön ajokortti maahanmuuttajille. Sen tarkoituksena on tutustuttaa maahanmuuttajia suomalaiseen kulttuuriin ja perinteisiin. Koulutuksen aikana tutustutaan kotikaupunkiin, suomalaisen maiseman erityispiirteisiin, museoihin ja kansalliseepokseemme Kalevalaan. Avara museo – kehittyväoppimisympäristö aikuisille -hankkeessa 2010–2013 maahanmuuttajat olivat yksi kohdeyleisöistä. Työpajalähtöinen ja kokemusperäinen oppimistapa osoittautuivat tässä(kin) hankkeessa onnistuneiksi työskentelymenetelmiksi.

Levähdyspaikka Virnamäen esihistoriapolulla. Kuva: Maija Mäki.

Maahanmuuttajat ovat tällä hetkellä marginaalinen kohdeyleisö museoille ja erityisesti arkeologisille kohteille, mutta tulevaisuudessa maahanmuuttajayhteisöistä kasvaa yhä suurempi ja heterogeenisempi yleisöpotentiaali. Toimivia ja hyviä kokemuksia maahanmuuttajatyöstä museoympäristöissä on jo saatu useista projekteista, mutta pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä tällä saralla ei ole tehty. Museot ja muut kulttuuriperintökohteet voivat tulevaisuudessa olla aikaisempaa huomattavasti merkittävämmässä roolissa sirpaloituvassa ja eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Tärkeää on löytää keinoja saavuttaa ja saada toimiva kontakti näihin marginaalisiin yleisöryhmiin, kehittää edelleen pedagogisia välineitä oppimisprosessien tehostamiseksi  ja mikä tärkeintä - ottaa vakavasti tehtävä kulttuurien välisen yhteisymmärryksen, luottamuksen ja kanssakäymisen tehostamisessa.

Maija Mäki

Muinaisjäännösten tulevaisuuksia

Turun Vanhalla Raatihuoneella puhuttiin aprillipäivänä kulttuuriperintökohteisiin liittyvästä innostuksesta, velvollisuuksista, avuttomuudesta, luovuudesta, uskalluksesta. Seminaarin aiheena oli Kulttuuriperinnön elinkaaria ja tulevaisuuksia. 

Muutokset ravistelevat yhteiskunnan rakenteita ja vaikuttavat julkisen sektorin ja kansalaisten suhteeseen.  Kulttuuriperintöhallinto kääntyy yhä enemmän yksityisen ja kolmannen sektorin puoleen. Vapaaehtoisia kaivataan tukemaan perinteisiä hallinnon tehtäviä.  Nyt on kaupan ja vuokralle hyviä ja arvokkaita museorakennuksia.  On muinaisjäännöksiä hoidettaviksi. Rakennusperinnön arvoja saa mielellään vaalia. 

Kulttuuriperinnön prosessissa luodaan yhteisöllisiä arvoja ja merkityksiä, eikä niistä suinkaan olla yksimielisiä. Arvot ja merkitykset kuitenkin kannustavat toimimaan kulttuuriperinnön parissa. Suomi valmistautuu ratifioimaan Faron kulttuuriperintösopimuksen ja siksikin hallinnon edustajien on oltava kiinnostuneita ”kaikkien” näkemyksistä. Mitä kaikkea pidetään kulttuuriperintönä ja millaisiin toimintoihin se houkuttaa ja velvoittaa omia yhteisöjään näiden omasta näkökulmasta?  Huomasimme seminaarissa, miten yksilöiden näkemyksellisyys, uskallus ja tarmo ovat tärkeitä yhteisöllisen kulttuuriperintötoiminnan käynnistäjinä ja ylläpitäjinä.

Muinaismuistohallinto joutuu nyt markkinoimaan muinaisjäännösten hoitoa ja käyttöä kulttuuriperintötoimintana. Miten löydetään rautakautisille kalmistoille, muinaislinnoille, pronssikautisille röykkiöalueille tai paljon nuoremmille kohteille innokkaat, taitavat ja sitoutuneet hoitajat ja tulkitsijat eri puolilla Suomea? Muinaisjäännösten kilpailijoita ovat kotiseutumuseot, seurantalot, urheilukenttä, VPK, vanhusapu, torvisoittokunta, kuoro, luonnonsuojeluyhdistyksen ketoleirit, kesäteatteri ja luovan toiminnan kerho.

Kuva: Sirpa Wahlqvist.

Ottaisivatko kuitenkin koulut läheiseltä mäeltä kummikohteen ja oivaltaisivatko kunnat, miten hyvän ja tervehdyttävän kesätyöpaikan eri-ikäiset vajaatyölliset saisivat kunnallisessa tai naapurikuntien yhteisessä muinaisjäännösten hoitoryhmässä!

Euran muinaisjäännöksillä, joita kunta on yhdessä yhdistysten kanssa tuotteistanut pitkäjännitteisesti sekä paikkakuntalaisten että matkailijoiden käyttööni, tehdään noin sata opastettua kierrosta vuosittain. Peruseuralainen tosin havahtui seudun avattuun ja ihmeelliseen esihistoriaan vasta, kun presidentti Halonen ja Ruotsin kuninkaalliset osoittivat sille arvostustaan.

Ei ole helppoa olla muinaisjäännös!

Sirkku Pihlman