Esihistoriallisen ihmisen
toiminnan jäänteitä on Varsinais-Suomessa yhä näkyvillä runsain mitoin. Tätä ei
aina tule ajatelleeksi. Se on ymmärrettävää, sillä monet muinaisjäännökset ovat
joko maan alla tai retkeilijä kulkee helposti niiden ohi. Pronssikautiset
hautaröykkiöt ovat selkeästi maisemassamme näkyviä muinaisjäännöksiä, mutta
nekin voi sekoittaa vaikkapa muinaisrantoihin. Tässä esittelemme yhden Turun
seudulla olevan röykkiöalueen.
Maskun Hallusvuoren laella
sijaitsee pronssikautisia (n. 1700–500 eKr.) hautaröykkiöitä. Hautaröykkiöt
ovat muinaismuistolain suojelemia, näyttäviä kivilatomuksia, joihin kajoaminen
on ankarasti kielletty. Hallusvuoren kalliolla on viisi kohdetta, kahden ja
kolmen röykkiön ryhmissä. Hallusvuoren röykkiöiden vieressä on myös
kansantarinoiden mukaan parantavia voimia omaava lähde, joka on kuitenkin
nykyisin yleensä kuivunut. Hallusvuoren röykkiöiden läheisyydessä on myös uusi
geokätkö.
 |
| Maisema Hallusvuorelta. Pinja Tervonen. |
Nimensä mukaisesti röykkiöt
toimivat vainajan viimeisenä leposijana. Pronssikauden röykkiöissä ei
kuitenkaan ole ollut ruumiita, vaan vainajat poltettiin erillisellä roviolla ja
tuhkat peiteltiin kivillä. Ennen pronssikautta kuolleet haudattiin useimmiten
maan sisään, lähelle asuinpaikkoja. Tavallisesti röykkiöt olivat
rannikkoalueella alkujaan pyöreitä, mutta niiden muoto muuttui, kun niihin
haudattiin useaan eri otteeseen. Näin haudat saattoivat olla käytössä jopa
vuosisatoja. Hallusvuorella on pienellä alueella monta röykkiötä, jotka ovat
saattaneet olla vaikkapa jonkin mahtisuvun käytössä usean sukupolven ajan.
Kaikkia vainajia ei kuitenkaan
röykkiöihin haudattu, vaan mahdollisesti vain erityisasemassa olevat saivat
kunnian päästä lepoon esi-isiensä joukkoon. Hautoihin asetettiin joskus
hauta-antimia, kuten kirveitä, miekkoja ja koruja. Pronssiesineitä ei
kuitenkaan laitettu hautoihin usein, koska pronssia kierrätettiin tehokkaasti
muokkaamalla siitä uusia esineitä. Useimmat tutkitut röykkiöt ovat silti
löydöttömiä, koska niissä ei joko koskaan ole ollut esineitä, tai ne ovat
aikojen saatossa tulleet ryöstetyiksi. Tästä syystä Hallusvuorenkin röykkiöissä
on keskellä kuoppa ja kiviä on röykkiötä ympäröivässä maastossa.
Hautaustapojen muuttuminen
maahaudoista röykkiöihin kuvastaa uskomusten muuttumista ja erilaista
suhtautumista vainajiin. Pronssikaudella Euroopassa valloillaan ollut
auringonpalvomiskultti levisi ilmeisesti myös Suomen rannikolle. Uuden
uskomuksen mukaisesti haudat olivat korkeilla kallioilla, veden läheisyydessä.
Siellä vainaja oli lähempänä aurinkoa ja taivasta. Rovion tulessa vainajan
henki vapautui, ja kykeni siirtymään tuonpuoleiseen.
Reittiohjeet ja koordinaatit:
Autolla Hallusvuorelle pääse
Kustavintieltä Kiveistentielle käännyttäessä. Auton voinee pysäköidä
Hallusvuorentien reunaan mahdollisuuksien mukaan koordinaateissa N 60° 33.293’ E 022° 01.717’.
Suosittelemme kuitenkin esimerkiksi pyörällä kulkemista.
Polku röykkiöille alkaa
koordinaateista N 60° 33.613’
E 022° 01.925’.
Geokätkön koordinaatit: N 60° 33.543’ E 022° 02.144’
HUOM! Hautaröykkiöt ovat
muinaismuistolain suojelemia, joten ethän kajoa röykkiön kiviin! Kätkö ei ole
röykkiössä.
Jere Leppänen ja Pinja
Tervonen
