Retki Kärmeorvonmäelle

Maanantaina 27.4. olin lähdössä ensimmäiselle Louhen järjestämälle retkelleni, jonka kohteena oli pääasiassa Kärmeorvonmäki Liedon Parmaharjulla. Taivas oli pilvessä ja iltapäivän edetessä satoi lähinnä tihkua, mikä ei ryhmän tunnelmaa haitannut. Asunnostani Turusta retkipaikalle on matkaa noin 15 km, enkä ollut koskaan käynyt seudulla, joten onnekseni sain asiantuntevaa matkaseuraa tälle pyörämatkalle.



Pyöräretken jälkeen pääsin osallistumaan itse retkelle. Lähtijöitä oli yllättävän paljon, 14 henkilöä ja kaksi koiraa, ja taipaleelle lähdettiin hiekkatietä pitkin. Porukka oli oikein mukava ja ajan kulua tuskin huomasi jutellessa. Ensimmäiseksi kävimme katsomassa Liedon viimeisen suden muistomerkin, joka sijaitsi sopivasti lähellä reittiämme. Matkalla oli tarkoitus käydä katsomassa myös muutama lähimaastossa sijaitseva geokätkö, joita pienemmällä porukalla kyllä etsittiin.




Etenimme luontopolkua pitkin, kunnes siirryimme polulta metsään etsimään kohdettamme. Ei tarvinnut kauaakaan rämpiä, kun törmäsimme etsimäämme, Kärmeorvonmäen erikoiseen kivijonoon. Kivet kulkevat pitkin harjannetta ja niiden on epäilty olevan jonkinlaisen linnakkeen perustukset, mutta paikkaa ei ole tarkemmin tutkittu. Näin historian opiskelijana en ole vielä ennättänyt perehtyä arkeologiaan, mutta siitä huolimatta kivimuodostelma oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen.




Vielä vähän aikaa geokätköjä etsittyämme – löysimme retkellä yhteensä kolme – oli aika suunnata takaisin lähtöpistettä kohti ja syödä eväät ennen paluuta Turkuun. Näin tottumattomalle pitkän matkan pyöräilijälle vielä 15 kilometriä takaisinpäin oli... no, sanottakoon että mielenkiintoinen kokemus.

Lähtisin uudestaan.


Dita Tammivaara
Kuvat: Riitta Westerlund

KÄTKÖILY: aarteenetsintää, löytämisen riemua, tietoa, taitoa, tekniikkaa ja haasteita

Ensin oli vain epäily, epäusko ja ihmetys moista harrastusta kohtaan, mutta kun perheen nuoriso kertoi meille olleensa kätköilemässä ja antoi sitten meille koordinaatit ja lähti mukaan tueksi se oli menoa, sillä kätkön eli ”aarteen” löytäminen tuotti niin suurta iloa ja voitonriemua, että tutustuminen geokätköilyn saloihin alkoi oitis.

Tarvitaan vain älykännykän gps ja siihen jokin kätköilyohjelma (eri käyttöjärjestelmille löytyy erilaisia, joista voi valita mieleisensä, osa on ilmaisia, ja hiukan maksamalla saa lisää ominaisuuksia). Erillinen käsi-gps:kin toimii jos sellainen jo sattuu olemaan. Lisäksi kätköilyä helpottaa käyttäjätunnuksen tekeminen geocaching.comiin, jossa voi käydä kirjaamassa löytönsä ja etsiä /suunnitella uusia kätköreissuja karttaa ja erilaisia hakuja apuna käyttäen. Mikä onkaan kätköilijän mielestä hienompaa kuin saada ”Found it” hymynaamoja omalle sivulleen (ja näitä hienoja virtuaalisia matkamuistoja ja tarroja…joita ei sitten kehtaa kellekään esitellä…). Toiselta mielenkiintoiselta suomalaiselta sivulta geocaching.fi  löytyy itselle uusia haasteita mm. kuinka monesta kunnasta  on löytänyt kätköjä, tai joku keräilee kätköjen alkukirjaimia aakkosjärjestyksessä.

Ja mitä tämä kaikki kustantaa… Kätköilyn aloittaminen sinällään ei maksa mitään, luonnossa (ja kaupungissa) saa liikkua ilmaiseksi, mutta jossain vaiheessa voi alkaa tuntua, että jotain asioita voisi tehdä helpomminkin, ja kuten useimmissa muissakin harrastuksissa, vähän siihen sijoittamalla saa harrastuksesta enemmän irti, eikä ylärajaa taida olla tässäkään (onneksi ne satelliitit on jo taivaalle saatu).

Geokoira I etsimässä kätköä.

Miksi kätköily sopii juuri meille:  

1. Tekniikkaa rakastavalle nörtille ”käytän miljoonien arvoista tekniikkaa etsiäkseni metsästä pakasterasioita”
2. Uteliaalle tarinoita rakastavalle hömpälle uusia paikkoja, ja näkee kotiseutunsa uudessa valossa, saa tietoa historiallisista paikoista, tutustuu tarinoihin jotka liittyvät paikkoihin. Usein kätkön kuvauksessa on mielenkiintoista tietoa kätköpaikasta tai siihen liittyvistä asioista.
3. Kätköilystä on hyötyäkin: luonnossa liikkumista, ulkoilua lähes huomaamatta. Kätköily voi olla koko perheen harrastus ja koirakin saa hyvää liikuntaa. Meilläkin koira (nimimerkillä Geokoira I) tietää jo kun mennään metsään, että yleensä saa sieltä niitä purkkeja haeskella ja löytää, monta kertaa koira on jo löytänyt purkin ja lähtenyt hommailemaan jotain muuta kun ihmiset vielä ihmettelevät, että missäs…
4. Pitkäkin automatka saa ihan erilaista puhtia kun välillä pysähtyy etsimään uuden kätkön. Toisaalta pitkästä automatkasta voi lopulta tulla ajallisesti todella pitkä, ”jos haettas vielä pari kätköä noiden suunniteltujen lisäksi”
5. Harrastuksen  monipuolisuus: eri kätkötyypit (tradit, multit, mystit sun muut) haasteet eivät lopu kesken. Oman kätkökin voi tehdä kunhan ottaa ensin selville siihen tarvittavan tiedon ja taidon ja on aikansa haeskellut monenlaisia kätköjä.
6. Joidenkin kätköjen tekemiseen ja purkkeihin on todella uhrattu aikaa. Kekseliäisyydestä ja mielikuvituksen käyttämisestä ei todellakaan sakoteta, vaan hieno kätkö voi saada monta ”favoa” eli olla toistenkin kätköilijöiden mielestä todella tutustumisen arvoinen, eikä aina vaan se pakastepurkki kiven kolossa.
7. Ulkomailla kätköily tuo myös oman loistavan lisän matkailuun kun näkee tavallisten turistirysien sijasta paikkoja hieman erilaisesta vinkkelistä. Muutenkin kätköily vie usein paikkoihin, joita ei tiennyt olevan olemassakaan, ja joihin ei ihan varmasti olisi muuten eksynyt.

Kätköilijä = Outo tyyppi?

Kätköilijän voi löytää mitä erilaisimmista paikoista mm. liikennemerkkien sisältä, luolista, kengänpohjat vilkkuen puusta killumassa, hiippailemassa vihellellen mitä ihmeellisimmissä paikoissa ihan muina miehinä  /naisina, sillä kätköilyyn kuuluu pieni jännitys, ettei paljasta kätköä ”jästeille”.

Kätköpurkissa on yleensä pieni vihko, johon kirjoitetaan löytämispäivämäärä ja oma nimimerkki (eihän tällaista harrastusta kehtaa omalla nimel…tai siis…), jos joku sattuisi joskus epäilemään, että et olisi juuri tuolla purkilla sattunut käymään. Löydön voi käydä loggaamaassa (nörttihuomautus: kyllä, kätköilyssä puhutaan logeista eikä lokeista…) myös netissä tuolla geocaching.comissa, toiset runoilevat enemmän kertoen säätilasta, mielipiteestään kätköstä tai ihan jostain asiaan liittymättömästä, toiset vaan kohteliaasti toteavat kätkön tekijälle: KK! eli kiitos kätköstä!

Vaatteiden kannattaa kätköillessä olla sopivan rönttäiset kaiken ryömimisen ja kiipeilyiden varalta (tosin, ei ole yks tai kaks kertaa kun ykköset päällä on tullut mieleen, että ”haettasko pari kätköä kun on kerran vähän aikaa”, ja sitten on haettu). Sitten ennen vaatteiden pistämistä pesuun kätköilijän taskut pitää tyhjentää tavaroista, kynistä, minigrip-pusseista, pinseteistä, taskulampuista ja matkalaisista, jotka nekin on ihan oma lukunsa kätkömaailmassa.

Kätkökokemuksia kirjailivat Kurppanen ja Lurppadroopy 

Louhi ry suunnittelee ja toteuttaa kevään aikana esihistoriaa esitteleviä geokätköjä. Louhi ry:n jäsenet "Kurppanen" ja "Lurppadroopy" toimivat asiantuntijoina tässä työssä.