maanantai 31. elokuuta 2020

Paimalan kivikauden polku Adventure Lab -sovellukseen

Louhen mielenkiintoisia kohteita esittelevien geokätköjen määrä lisääntyy jälleen. Tällä kertaa tutustutaan Turun Jäkärlässä sijaitsevaan Paimalan esihistorialliseen polkuun. 

Polun opasteet ovat valitettavasti ajan saatossa osittain kadonneet ja polkukin metsittynyt paikoin, mutta alueeseen tutustuminen onnistuu hyvin uuden älypuhelimeen ladattavan sovelluksen opastuksella, polun helposti kuljettavalla osalla. 

Etsi puhelimen sovelluskaupasta Adventure Lab-niminen ilmainen sovellus, rekisteröidy siihen tai kirjaudu Facebook- tai Geocaching-tunnuksillasi jos sinulla on sellaiset. Sovellus näyttää sinulle listan lähistöllä olevista Adventure Lab-seikkailuista. 

Louhi ry:n tekemä Lab on nimeltään Paimalan kivikauden polku. Seikkailussa on viisi pistettä, joiden kautta kiertämällä ja kunkin pisteen lähistölle tulemalla sovelluksessa avautuu tehtävä, johon oikein vastaamalla pääset jatkamaan seuraavalle pisteelle. 

Sovelluksessa kerrotaan myös kyseisestä paikasta ja alueelta tehdyistä kivikautisista löydöistä. Kierrettyäsi kaikki pisteet saat vihjeen bonuskätkön sijainnista, joka on perinteinen mysteerigeokätkö ja joka sekin löytyy saman reitin varrelta.


Paimalan kivikauden polun valmistelutyöryhmä on käynyt maastoretkillä kohteessa useaan otteeseen. Kiitämme myös arkeologian opiskelija Helen Mettälää, joka teki yhdistykselle arvokasta taustatyötä polkua varten!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Mitä geokätköille kuuluu nyt?

Louhi ry:n geokätköekspertit Kurppanen ja Lurppadroopy kertovat Louhen geokätköjen tilanteesta ja palautteesta, jota kätköt ovat saaneet geokätköyhteisöltä.


GC5X933 Rungon Koskenhaka (kätkö julkaistu 11.6.2015)

Rungon Koskenhaan geokätköllä (paikalla on siis tarhakalmisto ja kolme hautaröykkiötä) on käynyt tasaisesti väkeä, tähän mennessä (1.11.2017) yhteensä 338 kätköilijää, joista 44 on tykännyt kätköstä niin, että ovat antaneet sille favopisteen (”favon” eli tykkäyksen voivat antaa geocaching.comin premiumkätköilijät, eli ne jotka ovat maksaneet jäsenyydestään vuosimaksun). Monissa lokiteksteissä kätkö on arvioitu hyvin toteutetuksi, ovelasti ”camotuksi” eli naamioiduksi. Teksteissä toistuvat esim. ”hauska idea”, ”mukavan informatiivinen kätkökuvaus ja kivasti askarreltu purkki”, ” laadukas toteutus. Kiva löytää, kun on nähty vaivaa kätkön rakentelussa”. Kätkö sinänsä on melko helppo löydettävä, muttei aivan tavanomaisesti toteutettu, ja usein juuri tällaiset kätköt ovatkin niitä mukavimpia etsittäviä ja tuovat hieman haastetta ja löytämisen iloa ja sitä kautta positiivista palautetta. Kätkökuvausta on kiitelty, teksti ei ole liian pitkä ja kertoo kohteesta juuri sen oleellisen. Usein historiallisia kohteita esittelevät kuvaukset on joko kopioitu suoraan jostain (ei-niin ajantasaisesta) artikkelista, matkailuesitteestä tai sitten ne ovat liian pitkiä luettavaksi mobiililaitteella kohteessa. Koskenhaan kohdalla näin ei siis ole. Kätköön ovat myös sen tekijät tyytyväisiä, mukavaa kun kätköilijät pääsääntöisesti tykkäävät.



Rungon Koskenhaka.
GC5Y9ZZ Huvitus (kätkö julkaistu 27.6.2015)

Huvitus-kätkö esittelee hiukan erilaisen historiallisen kohteen, eli maailman ensimmäisen, ja vielä elossa olevan Huvitus-omenapuun. Monelle Yläneen Huvitus on tutumpi entisen tyttökodin nimenä, ja muutamat kätköllä käyneet ovatkin muistelleet sitä. Monella on omassa pihassakin Huvitus-puu. Omenapuu-Huvitus kuitenkin on jonkin matkan päässä Pyhäjärven rannasta, hieman huonokuntoisen tien varrella, mutta kävijöitä on kuitenkin kätkön julkaisun jälkeen käynyt 311. Favon arvoiseksi kätkön on arvioinut 6 kätköilijää. Huvituksen kätkökuvaus on melko pitkä, ja osa siitä on suoraan Wikipediasta ja Yläneen museon kotisivuilta. Sirkku Pihlmanin kätköä varten kirjoittama esittelyteksti sinällään voisi hyvin riittää, mutta lisätekstit kuitenkin kätkökuvaukseen laitettiin mukaan. Tämä kätkö on toteutettu paikalle hyvin sopivalla tavalla, jonkin matkaa kauemmaksi itse omenapuusta, jotta se saa toivottavasti olla jatkossakin rauhassa ja vain katselun kohteena.



Yläneen Huvitus.

GC683ZN Tulliaita (kätkö julkaistu 21.1.2016)

Yliopistonmäellä sijaitseva Tulliaita-kätkö julkaistiin pitkällisen kätköpaikan haeskelun ja siirtelynkin jälkeen, koska lähistöllä on muutenkin paljon kätköjä ja niiden välillä tulee olla tietty välimatka. Tulliaita on multikätkö-tyyppinen, jossa varsinaisen kätkön löytääkseen tulee ensin tehdä helpohko tehtävä josta loppupisteen koordinaatit selviävät. Lopulta sopiva paikka loppupisteelle löytyi, ja siihen näppärä toteutus. Kätkökuvaus on tässäkin mainio, sopivan mittainen ja monen lokikirjoituksen mukaan informatiivinen, pienestä kävelylenkistä kivassa ympäristössä on tykätty, samoin monet ovat kertoneet, että hieman piilossa oleva tulliaita on jäänyt heiltä aikaisemmin huomaamatta, vaikka ovat näissä maisemissa aikaa viettäneetkin. Tulliaidallakin on jo 269 kävijää ja favopisteitäkin mukavat 23.



Tulliaita Turun yliopistonmäellä.
Huoltokäyntejä ei ole kätköille tarvinnut pahemmin viime aikoina tehdä, ja ainakin lokikirjoitusten mukaan kätköt ovat pysyneet hyvässä kunnossa. Tulliaidalle on käyty jokin aika sitten vaihtamassa lokivihko, samoin Huvitus on käyty kertaalleen tänä vuonna tarkistamassa.

Teksti ja kuvat: Kurppanen ja Lurppadroopy.

maanantai 29. elokuuta 2016

Retkelle luonnonkauniiseen Rekottilaan!


Paimion Rekottila sijaitsee runsaan viiden kilometrin päässä Paimion keskustasta keskellä kaunista pelto- ja metsämaisemaa. Monipuolinen muinaisjäännösalue pitää sisällään linnavuoren muinaislinnan jäänteet, useita röykkiöitä sekä rannikkoseudulla harvinaisemman kalliomaalauksen.

Muinaislinnan muurirakennetta. Kuva: Henriikka Laine
 
Hengähdyspaikka luonnon helmassa. Kuva: Henriikka Laine.
Vaikka alue sijaitsee aivan vilkkaasti liikennöidyn Turun ja Helsingin välisen moottoritien varrella, jää se silti useimmilta huomaamatta. Helsingin suunnalta tultaessa linnavuori näkyy tien oikealla sivustalla kallioisena rinteenä, joka kohoaa jyrkästi paikoin jopa 70 metrin korkeuteen. Suoraan moottoritieltä ei aivan kohteen tuntumaan pääse, joten Paimion liittymästä vain ulos, ja tämän jälkeen helpoin reitti kohteelle kulkeekin Valtatie 110:ltä. Paikan päälle pääsee myös Paimion suunnalta, jolloin voi matkalla ihastella Paimion kaunista luontomaisemaa. Kirjoittamalla opastusohjelmien tai -laitteiden osoitekenttään Mätiköntie, löytää pienemmälle tielle, joka kulkee aivan kohteen vierestä.

Kohteelle saapuessaan autonsa (tai pyöränsä) voi vaivattomasti jättää tien varrelle tasoitetulle pienelle paikoitusalueelle, jolla sijaitsee myös alueen ensimmäinen opaskyltti. Kyltti esittelee kohteelle vievät kaksi kulkureittiä, joista voi itse valita mieleisemmän. Ensikertalaisen kannattaa kuitenkin valita loivempi, joskin hieman pidempi (n.0,5km) polku. Tämäkin reitti sisältää sen verran nousua, että syytä on joka tapauksessa varustautua hyvillä kengillä. Toinen reitti kulkee puolestaan suoraan jyrkkää rinnettä ylöspäin. Tätä reittiä en suosittele kuin hyvän kunnon ja varman askeleen omaaville, vaikka se oikaiseekin huomattavasti loivempaan reittiin verrattuna. Alue on lisäksi varustettu paitsi erittäin hyvillä opastauluilla myös hyvillä kohteelle johtavilla opasteilla, joita seurailemalla perille löytäminen on helppoa. Ensimmäinen itse muinaisjäännösalueen opastauluista sijaitsee muinaislinnan tuntumassa. 

Röykkiö mäen laella. Etualalla toinen kivikehistä. Kuva: Carita Halmetkangas.

Mäen laen röykkiöt. Kuva: Carita Hautaoja.
Linnavuoren laella odottavat maisemat ovatkin sitten upeat. Korkean sijaintinsa johdosta muinaislinnan muurien sisäpuolelta aukeaa maisema alas pelloille ja vilkkaan moottoritien äänistä huolimatta levollisen tunnelman voi aistia. Hetken viipymisen jälkeen autojen äänet katoavatkin taustalle ja luonto valtaa katselijansa. Muinaislinnan muurien sisäpuolelle tehdyt penkit antavat myös oivan mahdollisuuden levähtää nousun jälkeen ja vaikkapa syödä eväitä maisemia ihaillen.

Muinaislinnalta matka jatkuu kiviröykkiöille. Ne sijaitsevat muinaislinnalta nähtynä kauempana korkeammalla mäellä. Röykkiöitä on nähtävissä kaiken kaikkiaan kolme. Näiden lisäksi paikalta löytyy myös kahden ilmeisesti hajotetun röykkiön pohjakehät. Kaikki röykkiöt ovat mäen harjanteella suhteellisen pienellä alueella helposti löydettävissä. Röykkiöiden läheisyydestä löytyy alueen toinen opastaulu, joka kertoo tarkemmin niiden synnystä ja tarkoituksesta.

Kalliomaalaus sijaitsee suojassa viistolla kalliopinnalla. Kuva: Carita Hautaoja.
Teksti: Henriikka Laine Turun yliopiston Muinaisjäännös matkailukohteena -kurssilta.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Hallusvuoren hautaröykkiöillä uusi geokätkö!



Esihistoriallisen ihmisen toiminnan jäänteitä on Varsinais-­Suomessa yhä näkyvillä runsain mitoin. Tätä ei aina tule ajatelleeksi. Se on ymmärrettävää, sillä monet muinaisjäännökset ovat joko maan alla tai retkeilijä kulkee helposti niiden ohi. Pronssikautiset hautaröykkiöt ovat selkeästi maisemassamme näkyviä muinaisjäännöksiä, mutta nekin voi sekoittaa vaikkapa muinaisrantoihin. Tässä esittelemme yhden Turun seudulla olevan röykkiöalueen.

Maskun Hallusvuoren laella sijaitsee pronssikautisia (n. 1700–500 eKr.) hautaröykkiöitä. Hautaröykkiöt ovat muinaismuistolain suojelemia, näyttäviä kivilatomuksia, joihin kajoaminen on ankarasti kielletty. Hallusvuoren kalliolla on viisi kohdetta, kahden ja kolmen röykkiön ryhmissä. Hallusvuoren röykkiöiden vieressä on myös kansantarinoiden mukaan parantavia voimia omaava lähde, joka on kuitenkin nykyisin yleensä kuivunut. Hallusvuoren röykkiöiden läheisyydessä on myös uusi geokätkö.

Maisema Hallusvuorelta. Pinja Tervonen.
Nimensä mukaisesti röykkiöt toimivat vainajan viimeisenä leposijana. Pronssikauden röykkiöissä ei kuitenkaan ole ollut ruumiita, vaan vainajat poltettiin erillisellä roviolla ja tuhkat peiteltiin kivillä. Ennen pronssikautta kuolleet haudattiin useimmiten maan sisään, lähelle asuinpaikkoja. Tavallisesti röykkiöt olivat rannikkoalueella alkujaan pyöreitä, mutta niiden muoto muuttui, kun niihin haudattiin useaan eri otteeseen. Näin haudat saattoivat olla käytössä jopa vuosisatoja. Hallusvuorella on pienellä alueella monta röykkiötä, jotka ovat saattaneet olla vaikkapa jonkin mahtisuvun käytössä usean sukupolven ajan.

Kaikkia vainajia ei kuitenkaan röykkiöihin haudattu, vaan mahdollisesti vain erityisasemassa olevat saivat kunnian päästä lepoon esi-isiensä joukkoon. Hautoihin asetettiin joskus hauta­-antimia, kuten kirveitä, miekkoja ja koruja. Pronssiesineitä ei kuitenkaan laitettu hautoihin usein, koska pronssia kierrätettiin tehokkaasti muokkaamalla siitä uusia esineitä. Useimmat tutkitut röykkiöt ovat silti löydöttömiä, koska niissä ei joko koskaan ole ollut esineitä, tai ne ovat aikojen saatossa tulleet ryöstetyiksi. Tästä syystä Hallusvuorenkin röykkiöissä on keskellä kuoppa ja kiviä on röykkiötä ympäröivässä maastossa.

Hautaustapojen muuttuminen maahaudoista röykkiöihin kuvastaa uskomusten muuttumista ja erilaista suhtautumista vainajiin. Pronssikaudella Euroopassa valloillaan ollut auringonpalvomiskultti levisi ilmeisesti myös Suomen rannikolle. Uuden uskomuksen mukaisesti haudat olivat korkeilla kallioilla, veden läheisyydessä. Siellä vainaja oli lähempänä aurinkoa ja taivasta. Rovion tulessa vainajan henki vapautui, ja kykeni siirtymään tuonpuoleiseen.

Reittiohjeet ja koordinaatit:
Autolla Hallusvuorelle pääse Kustavintieltä Kiveistentielle käännyttäessä. Auton voinee pysäköidä Hallusvuorentien reunaan mahdollisuuksien mukaan koordinaateissa N 60° 33.293’ E 022° 01.717’. Suosittelemme kuitenkin esimerkiksi pyörällä kulkemista.

Polku röykkiöille alkaa koordinaateista N 60° 33.613’ E 022° 01.925’.
Geokätkön koordinaatit: N 60° 33.543’ E 022° 02.144’
HUOM! Hautaröykkiöt ovat muinaismuistolain suojelemia, joten ethän kajoa röykkiön kiviin! Kätkö ei ole röykkiössä.

Jere Leppänen ja Pinja Tervonen

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Retki Kärmeorvonmäelle

Maanantaina 27.4. olin lähdössä ensimmäiselle Louhen järjestämälle retkelleni, jonka kohteena oli pääasiassa Kärmeorvonmäki Liedon Parmaharjulla. Taivas oli pilvessä ja iltapäivän edetessä satoi lähinnä tihkua, mikä ei ryhmän tunnelmaa haitannut. Asunnostani Turusta retkipaikalle on matkaa noin 15 km, enkä ollut koskaan käynyt seudulla, joten onnekseni sain asiantuntevaa matkaseuraa tälle pyörämatkalle.



Pyöräretken jälkeen pääsin osallistumaan itse retkelle. Lähtijöitä oli yllättävän paljon, 14 henkilöä ja kaksi koiraa, ja taipaleelle lähdettiin hiekkatietä pitkin. Porukka oli oikein mukava ja ajan kulua tuskin huomasi jutellessa. Ensimmäiseksi kävimme katsomassa Liedon viimeisen suden muistomerkin, joka sijaitsi sopivasti lähellä reittiämme. Matkalla oli tarkoitus käydä katsomassa myös muutama lähimaastossa sijaitseva geokätkö, joita pienemmällä porukalla kyllä etsittiin.




Etenimme luontopolkua pitkin, kunnes siirryimme polulta metsään etsimään kohdettamme. Ei tarvinnut kauaakaan rämpiä, kun törmäsimme etsimäämme, Kärmeorvonmäen erikoiseen kivijonoon. Kivet kulkevat pitkin harjannetta ja niiden on epäilty olevan jonkinlaisen linnakkeen perustukset, mutta paikkaa ei ole tarkemmin tutkittu. Näin historian opiskelijana en ole vielä ennättänyt perehtyä arkeologiaan, mutta siitä huolimatta kivimuodostelma oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen.




Vielä vähän aikaa geokätköjä etsittyämme – löysimme retkellä yhteensä kolme – oli aika suunnata takaisin lähtöpistettä kohti ja syödä eväät ennen paluuta Turkuun. Näin tottumattomalle pitkän matkan pyöräilijälle vielä 15 kilometriä takaisinpäin oli... no, sanottakoon että mielenkiintoinen kokemus.

Lähtisin uudestaan.


Dita Tammivaara
Kuvat: Riitta Westerlund


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

KÄTKÖILY: aarteenetsintää, löytämisen riemua, tietoa, taitoa, tekniikkaa ja haasteita

Ensin oli vain epäily, epäusko ja ihmetys moista harrastusta kohtaan, mutta kun perheen nuoriso kertoi meille olleensa kätköilemässä ja antoi sitten meille koordinaatit ja lähti mukaan tueksi se oli menoa, sillä kätkön eli ”aarteen” löytäminen tuotti niin suurta iloa ja voitonriemua, että tutustuminen geokätköilyn saloihin alkoi oitis.


Tarvitaan vain älykännykän gps ja siihen jokin kätköilyohjelma (eri käyttöjärjestelmille löytyy erilaisia, joista voi valita mieleisensä, osa on ilmaisia, ja hiukan maksamalla saa lisää ominaisuuksia). Erillinen käsi-gps:kin toimii jos sellainen jo sattuu olemaan. Lisäksi kätköilyä helpottaa käyttäjätunnuksen tekeminen geocaching.comiin, jossa voi käydä kirjaamassa löytönsä ja etsiä /suunnitella uusia kätköreissuja karttaa ja erilaisia hakuja apuna käyttäen. Mikä onkaan kätköilijän mielestä hienompaa kuin saada ”Found it” hymynaamoja omalle sivulleen (ja näitä hienoja virtuaalisia matkamuistoja ja tarroja…joita ei sitten kehtaa kellekään esitellä…). Toiselta mielenkiintoiselta suomalaiselta sivulta geocaching.fi  löytyy itselle uusia haasteita mm. kuinka monesta kunnasta  on löytänyt kätköjä, tai joku keräilee kätköjen alkukirjaimia aakkosjärjestyksessä.

Ja mitä tämä kaikki kustantaa… Kätköilyn aloittaminen sinällään ei maksa mitään, luonnossa (ja kaupungissa) saa liikkua ilmaiseksi, mutta jossain vaiheessa voi alkaa tuntua, että jotain asioita voisi tehdä helpomminkin, ja kuten useimmissa muissakin harrastuksissa, vähän siihen sijoittamalla saa harrastuksesta enemmän irti, eikä ylärajaa taida olla tässäkään (onneksi ne satelliitit on jo taivaalle saatu).


Geokoira I etsimässä kätköä.
Miksi kätköily sopii juuri meille:  
  1. Tekniikkaa rakastavalle nörtille ”käytän miljoonien arvoista tekniikkaa etsiäkseni metsästä pakasterasioita”
  2. Uteliaalle tarinoita rakastavalle hömpälle uusia paikkoja, ja näkee kotiseutunsa uudessa valossa, saa tietoa historiallisista paikoista, tutustuu tarinoihin jotka liittyvät paikkoihin. Usein kätkön kuvauksessa on mielenkiintoista tietoa kätköpaikasta tai siihen liittyvistä asioista.
  3. Kätköilystä on hyötyäkin: luonnossa liikkumista, ulkoilua lähes huomaamatta. Kätköily voi olla koko perheen harrastus ja koirakin saa hyvää liikuntaa. Meilläkin koira (nimimerkillä Geokoira I) tietää jo kun mennään metsään, että yleensä saa sieltä niitä purkkeja haeskella ja löytää, monta kertaa koira on jo löytänyt purkin ja lähtenyt hommailemaan jotain muuta kun ihmiset vielä ihmettelevät, että missäs…
  4. Pitkäkin automatka saa ihan erilaista puhtia kun välillä pysähtyy etsimään uuden kätkön. Toisaalta pitkästä automatkasta voi lopulta tulla ajallisesti todella pitkä, ”jos haettas vielä pari kätköä noiden suunniteltujen lisäksi”
  5. Harrastuksen  monipuolisuus: eri kätkötyypit (tradit, multit, mystit sun muut) haasteet eivät lopu kesken. Oman kätkökin voi tehdä kunhan ottaa ensin selville siihen tarvittavan tiedon ja taidon ja on aikansa haeskellut monenlaisia kätköjä.
  6. Joidenkin kätköjen tekemiseen ja purkkeihin on todella uhrattu aikaa. Kekseliäisyydestä ja mielikuvituksen käyttämisestä ei todellakaan sakoteta, vaan hieno kätkö voi saada monta ”favoa” eli olla toistenkin kätköilijöiden mielestä todella tutustumisen arvoinen, eikä aina vaan se pakastepurkki kiven kolossa.
  7. Ulkomailla kätköily tuo myös oman loistavan lisän matkailuun kun näkee tavallisten turistirysien sijasta paikkoja hieman erilaisesta vinkkelistä. Muutenkin kätköily vie usein paikkoihin, joita ei tiennyt olevan olemassakaan, ja joihin ei ihan varmasti olisi muuten eksynyt.
Kätköilijä = Outo tyyppi?

Kätköilijän voi löytää mitä erilaisimmista paikoista mm. liikennemerkkien sisältä, luolista, kengänpohjat vilkkuen puusta killumassa, hiippailemassa vihellellen mitä ihmeellisimmissä paikoissa ihan muina miehinä  /naisina, sillä kätköilyyn kuuluu pieni jännitys, ettei paljasta kätköä ”jästeille”.

Kätköpurkissa on yleensä pieni vihko, johon kirjoitetaan löytämispäivämäärä ja oma nimimerkki (eihän tällaista harrastusta kehtaa omalla nimel…tai siis…), jos joku sattuisi joskus epäilemään, että et olisi juuri tuolla purkilla sattunut käymään. Löydön voi käydä loggaamaassa (nörttihuomautus: kyllä, kätköilyssä puhutaan logeista eikä lokeista…) myös netissä tuolla geocaching.comissa, toiset runoilevat enemmän kertoen säätilasta, mielipiteestään kätköstä tai ihan jostain asiaan liittymättömästä, toiset vaan kohteliaasti toteavat kätkön tekijälle: KK! eli kiitos kätköstä!


Vaatteiden kannattaa kätköillessä olla sopivan rönttäiset kaiken ryömimisen ja kiipeilyiden varalta (tosin, ei ole yks tai kaks kertaa kun ykköset päällä on tullut mieleen, että ”haettasko pari kätköä kun on kerran vähän aikaa”, ja sitten on haettu). Sitten ennen vaatteiden pistämistä pesuun kätköilijän taskut pitää tyhjentää tavaroista, kynistä, minigrip-pusseista, pinseteistä, taskulampuista ja matkalaisista, jotka nekin on ihan oma lukunsa kätkömaailmassa.

Kätkökokemuksia kirjailivat Kurppanen ja Lurppadroopy 

Louhi ry suunnittelee ja toteuttaa kevään aikana esihistoriaa esitteleviä geokätköjä. Louhi ry:n jäsenet "Kurppanen" ja "Lurppadroopy" toimivat asiantuntijoina tässä työssä.