Hallusvuoren hautaröykkiöillä uusi geokätkö!

Esihistoriallisen ihmisen toiminnan jäänteitä on Varsinais-­Suomessa yhä näkyvillä runsain mitoin. Tätä ei aina tule ajatelleeksi. Se on ymmärrettävää, sillä monet muinaisjäännökset ovat joko maan alla tai retkeilijä kulkee helposti niiden ohi. Pronssikautiset hautaröykkiöt ovat selkeästi maisemassamme näkyviä muinaisjäännöksiä, mutta nekin voi sekoittaa vaikkapa muinaisrantoihin. Tässä esittelemme yhden Turun seudulla olevan röykkiöalueen.

Maskun Hallusvuoren laella sijaitsee pronssikautisia (n. 1700–500 eKr.) hautaröykkiöitä. Hautaröykkiöt ovat muinaismuistolain suojelemia, näyttäviä kivilatomuksia, joihin kajoaminen on ankarasti kielletty. Hallusvuoren kalliolla on viisi kohdetta, kahden ja kolmen röykkiön ryhmissä. Hallusvuoren röykkiöiden vieressä on myös kansantarinoiden mukaan parantavia voimia omaava lähde, joka on kuitenkin nykyisin yleensä kuivunut. Hallusvuoren röykkiöiden läheisyydessä on myös uusi geokätkö.

Maisema Hallusvuorelta. Pinja Tervonen.

Nimensä mukaisesti röykkiöt toimivat vainajan viimeisenä leposijana. Pronssikauden röykkiöissä ei kuitenkaan ole ollut ruumiita, vaan vainajat poltettiin erillisellä roviolla ja tuhkat peiteltiin kivillä. Ennen pronssikautta kuolleet haudattiin useimmiten maan sisään, lähelle asuinpaikkoja. Tavallisesti röykkiöt olivat rannikkoalueella alkujaan pyöreitä, mutta niiden muoto muuttui, kun niihin haudattiin useaan eri otteeseen. Näin haudat saattoivat olla käytössä jopa vuosisatoja. Hallusvuorella on pienellä alueella monta röykkiötä, jotka ovat saattaneet olla vaikkapa jonkin mahtisuvun käytössä usean sukupolven ajan.

Kaikkia vainajia ei kuitenkaan röykkiöihin haudattu, vaan mahdollisesti vain erityisasemassa olevat saivat kunnian päästä lepoon esi-isiensä joukkoon. Hautoihin asetettiin joskus hauta­-antimia, kuten kirveitä, miekkoja ja koruja. Pronssiesineitä ei kuitenkaan laitettu hautoihin usein, koska pronssia kierrätettiin tehokkaasti muokkaamalla siitä uusia esineitä. Useimmat tutkitut röykkiöt ovat silti löydöttömiä, koska niissä ei joko koskaan ole ollut esineitä, tai ne ovat aikojen saatossa tulleet ryöstetyiksi. Tästä syystä Hallusvuorenkin röykkiöissä on keskellä kuoppa ja kiviä on röykkiötä ympäröivässä maastossa.

Hautaustapojen muuttuminen maahaudoista röykkiöihin kuvastaa uskomusten muuttumista ja erilaista suhtautumista vainajiin. Pronssikaudella Euroopassa valloillaan ollut auringonpalvomiskultti levisi ilmeisesti myös Suomen rannikolle. Uuden uskomuksen mukaisesti haudat olivat korkeilla kallioilla, veden läheisyydessä. Siellä vainaja oli lähempänä aurinkoa ja taivasta. Rovion tulessa vainajan henki vapautui, ja kykeni siirtymään tuonpuoleiseen.

Reittiohjeet ja koordinaatit:

Autolla Hallusvuorelle pääse Kustavintieltä Kiveistentielle käännyttäessä. Auton voinee pysäköidä Hallusvuorentien reunaan mahdollisuuksien mukaan koordinaateissa N 60° 33.293’ E 022° 01.717’. Suosittelemme kuitenkin esimerkiksi pyörällä kulkemista.

Polku röykkiöille alkaa koordinaateista N 60° 33.613’ E 022° 01.925’.

Geokätkön koordinaatit: N 60° 33.543’ E 022° 02.144’

HUOM! Hautaröykkiöt ovat muinaismuistolain suojelemia, joten ethän kajoa röykkiön kiviin! Kätkö ei ole röykkiössä.

Jere Leppänen ja Pinja Tervonen