Pyhien luonnonpaikkojen tutkijana minulla on jo vuosia ollut to do-listalla käydä tutustumassa Kokemäen uskomuspaikkoihin ja muinaisjäännöksiin. Kokemäellä ristävät hyvin monet asiat ja aikakaudet, ja paikkakunnalla on uskomuspaikkojen lisäksi hyvin mielenkiintoinen kattaus esihistoriallisia ja varhaiskeskiaikaisia kerrostumia. Olen viljellyt mielessäni mielikuvia Kokemäestä upean rikkaana muinaismaisemana. Onhan se antanut nimen Kokemäenjoelle, tuolle Satakuntaa ja Hämettä yhdistävälle muinaiselle kulkuväylälle. Olen toki ajanut Kokemäen läpi monta kertaa, eikä se ole painunut erityisesti mieleen. Kokemäenjoki halkoo tasaista maisemaa, jota hallitsevat marketit, autohuoltamot, laatikkokerrostalot ja jokunen koulu. Kokemäen suurenmoinen menneisyys ei mielestäni ole erityisen läsnä tai aistittavissa. Pitää vaan tietää, että se on siellä. Ja harva sen kai tietää.
Kuuluisat Pyhänkorven kuuset, joiden kaatuminen kansantarun mukaan ennakoi maailmanloppua, ovat puustoa rivitaloasutuksen ja joen välissä. Paikka on kyllä kaunis, vaikka 2470-tien pauhu hieman kyllä latistaa tunnelmaa. Hetken luulin siinä olevan pienen vesiputouksen, mutta lähemmällä tarkastelulla havaitsin veden tulevan betonisesta viemäriputkesta. Mikään paikalla ei kerro kyseessä olevan kuuluisa pyhä kuusikko, josta on kirjoitettu useissa suomalaisen uskontohistorian klassikkoteoksissa.
Pyhänkorvan lisäksi minua kiinnosti Orjapaadenkallio, jossa on sekä historalliselta ajalta perimätiedon tuntema uhrilähde, että pronssikautinen hautaröykkiö ja joka on valittu myös valtakunnallisesti merkittäväksi VARK-kohteeksi (paitsi että jostakin syystä uhrilähde on jätetty VARK-alueesta pois, mitä kovasti ihmettelen). Ilmeisesti tätäkään hienoa kohdetta ei kuitenkaan ole haluttu nostaa esiin tai tehdä saavutettavaksi, vaikka ensin luulin asian olevan toisin. Ilmakuvakartalta katsoin, että mäen laelle on tehty parkkipaikan näköinen aukio. Ajattelin tämän olevan retkeilyä ja ulkoilua varten paikkakunnan arvostetulla VARK-alueella. Sinne johtavan tien varrella oli kuitenkin valtava "Yksityisalue"-kyltti. Koitin sitten löytää pysäköintiin kelpaavaa kohtaa jostakin, mutta helppoa se ei ollut. Orjapaadenkallion eteläpäässä on kylläkin erittäin viehättävää kyläasutusta, mutta tiet ovat kapeita hiekkateitä. Eräästä tienmutkasta löysin kuitenkin tilaa autolle, niin että se ei tukkisi kenenkään kulkuväylää.
Vaikka Orjapaaden uhrilähde on selvästi maastokarttaan merkitty, se oli yksi vaikeimmin löydettävistä uhrilähteistä millä olen käynyt. Paikalle ei ole opasteita eikä sinne johda edes polkua. Ryteikköisestä ja louhikkoisesta metsästä lopulta kuitenkin löysin kivenlohkareiden lomassa olevan pienen lähteen, joka on kyllä erittäin kaunis. Pystyin kylläkin tunnistamaan sen vain kiitos Muinaisjäännösrekisterin kohdesivuilla olevien valokuvien. Uhrilähteen metsikön viereisellä Orjapaadenkalliolla oli melko levällään oleva röykkiö, mutta komealla paikalla. Mäen laelle rakennetulle yksityiselle parkkipaikan näköiselle aukiolle en keksinyt mitään suoranaista funktiota. Kai siihen valtakunnallisesti arvokkaan hautaröykkiön viereen jostakin syystä sellainen on lanattu. Näköalat ympäröivään maisemaan olivat sen sijaan upeat.
Metsässä oleva, mielenkiintoisen siirtolohkereiden ympäröimä uhrilähde ja kauniilla avoimella kalliolla sijaitseva Orjapaaden hautaröykkiö muodostavat mielestäni rikkaan kokonaisuuden, jossa paikalliset voisivat päästä kokemaan kotiseutunsa menneisyyden arvokkuutta ja matkailijat kokemaan Kokemäenjoen muinaista maisemaa. Ilmeisesti ihmisten ei kuitenkaan haluta löytävän sitä, kuten muutakaan paikkakunnan maisemaan kätkettyä rikasta kulttuuriperintöä.
John Björkman, FT, folkloristi ja pyhien luonnonpaikkojen tutkija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti